Oikeuslähteet merkitään mahdollisimman tarkasti. Useimmiten merkintätavat ovat vakiintuneita ja yleisesti käytössä olevia. Eri oppilaitokset kuitenkin julkaisevat omat ohjeensa, joissa sovellataan yleisiä merkintätapoja. Tämän sivun esimerkit perustuvat Polamkin yhdessä sovittuihin ohjeisiin.
Kirjallisissa oppimistehtävissä, kuten opinnäytetöissä, oikeuslähdemerkintä koostuu tekstin sisäisestä viittauksesta ja lähdeluettelon täydelliset julkaisutiedot sisältävästä merkinnästä. Säädöksiä ei kuitenkaan merkitä lähdeluetteloon. Mikäli koko koko työ perustuu lakiteksteihin (oikeusdogmaattinen l. lainopilliinen työ), käytetyt säädökset säädösnumeroineen listataan erilliseksi luetteloksi.
Alla ohjeita ja esimerkkejä.
Kun säädös mainitaan ensimmäistä kertaa, viitteessä ilmoitetaan täydelliset tiedot sekä mahdollinen jatkossa käytettävä säädöslyhenne. Lyhyempää viittaustapaa voidaan käyttää tekstissä myöhemmin.
Poliisilla on toimivaltuudet paikan tai alueen tyhjentämiseen poliisilain (PolL, 872/2011) 2 luvun 8 §:n mukaisilla edellytyksillä. Toimivaltuus yltää erityisissä tilanteissa myös kotirauhan suojaamaan paikkaan (PolL 2:8.2).
Lain lukua ei aina merkitä. Tarkoituksena on pitää viittaus mahdollisimman lyhyenä ja yksinkertaisena. Mikäli pykälänumerointi on juokseva lain alusta loppuun, ei lukua saa mainita (järjestyslain esimerkki).
järjestyslaki 22 § 2 mom.
Luku merkitään vain silloin, kun säädöksen jokainen luku alkaa 1 §:stä. Lukija ei voi löytää lainkohtaa, mikäli em. tavalla rakennetusta laissa jätetään luku merkitsemättä (rikoslain esimerkki). Siten voidaan sanoa, että luvun merkitseminen on poikkeus yllä mainitusta säännöstä:
rikoslaki 34 luku 1 § 1 mom. 3 kohta.
Lyhyttä viittaustapaa voidaan käyttää vain silloin, kun aiemmiin on käytetty pitkää viitettä ja sen yhteydessä kerrottu, mitä lyhennettä säädöksestä jatkossa käytetään. Lyhyeeseen säännösvittaukseen merkitään lain lyhenne sekä välimerkkejä erottamaan säädöksen eri osat toisistaan seuraavasti:
§-merkin käyttö vaihtelee lyhyessä viittauksessa sen mukaan, pitääkö luku mainita vai ei.
Alkoholilain lyhyessä viittauksessa §-merkkiä käytetään, sillä siinä lukuja ei merkitä:
Alkoholia ei saa myydä alle 18-vuotiaille alkoholilain (AlkL, 1102/2017) 37 §:n 1 mom. 1 kohdan mukaan. Tämän lisäksi väkevien alkoholijuomien myyminen alle 20-vuotiaille kielletään vähittäismyynnissä saman pykälän toisessa momentissa. Väkeviä, eli yli 22 tilavuusprosentin, alkoholijuomia saa siis myydä ravintolassa alle 20-vuotiaille asiakkaille, mutta ei alkoholiliikkeessä (AlkL 3.1,4 §)
Rikoslaissa §-merkkiä taas ei käytetä, sillä siinä luku pitää merkitä:
Yleisvaarallisista rikoksista säädetään rikoslain (RL, 39/1889) 34 luvussa (578/1995). Tulipalon sytyttäminen on yleisvaarallisena rikoksena tyhotyö (RL 34:1.1,1).
Mikäli lainkohtaan on lain säätämisen jälkeen tehty muutos, kerrotaan muutoksen säädösnumero.
Seksuaalipalveluiden ostaminen ja maksullinen tarjoaminen yleisellä paikalla on ollut kiellettyä 1.10.2006 jälkeen järjestyslain (612/2003) 7 §:n 1 momenttiin (744/2006) tehdyn muutoksen myötä.
Poliisi puuttuu erilaisiin järjestyshäiriöihin järjestyslain (JärjL, 612/2003) nojalla. Seksuaalipalveluiden ostaminen yleisellä paikalla on ollut kiellettyä myöhemmin tapahtuneen järjestyslain muutoksen (744/2006) jälkeen. Poliisi on siten voinut puuttua toimitaan vasta muutoksen myötä (JärjL 7.1 §).
Säädöskokoelmassa julkaistuihin muihin säädöksiin, esimerkiksi asetuksiin, viitataan samoin kuin lakeihin.
Normihierarkian alimman tason normeihin, kuten poliisin ohjeisiin ja määräyksiin, viitataan asiakirjan diaarinumerolla. Asiakirjan tiedot merkitään myös lähdeluetteloon.
Poliisin säilyttämien henkilöiden säilytystilat hyväksytään käyttöön määrämuotoisella hyväksymismenettelyllä (POL-2019-26858).
Asiakirjaoikeuslähteissä, kuten lainvalmisteluasiakirjoissa ja tuomioistuinpäätöksissä, käytetään vakiintuneita merkintätapoja. Korkeimpien oikeuksien päätöksiin merkitään tuomioistuimen lyhenne, tapausnumero ja vuosi. Viranomaispäätöksien, kuten kanteluratkaisuiden, viittaus koostuu viranomaisen lyhenteestä, päätöspäivämäärästä ja diaarinumerosta. Pidempien tekstien, esimerkiksi hallituksen esityksien sekä valiokunta- ja työryhmämietintöjen, viitteeseen merkitään myös sivunumerot. Säädöksistä poiketen muut oikeuslähteet merkitään myös lähdeluetteloon.
Työryhmän tehtävänä on ollut laatia ehdotus säännösmuutoksista, joita tarvitaan poliisin ja Rikosseuraamuslaitoksen välisen tietojenvaihdon järjestämiseksi (Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyön järjestämistä selvittävä työryhmä, 7).
Häiriötä aiheuttava metelöinti voi olla esimerkiksi äänekästä huutamista, esineiden paukuttelua tai koiran haukuntaa paikassa, jossa edellytetään hiljaisuutta (HE 20/2002, 33).
Eduskunnan oikeusasiamies (EOA) kiinnitti Imatran poliisiasemalle tehdyssä tarkastuksessa huomiota siihen, että hälytyslaite, jolla sellissä olija voi ottaa yhteyttä henkilökuntaan, pitää olla helposti tavoitettavissa. Tämä koskee säilytystiloja, joissa ei ole jatkuvaa henkilökunnan läsnäoloa. (EOA 9.12.2019 dnro 5999/2019.)
Ekstaasi on rikoslain (39/1889) 50 luvun 5 § 2 mom. (1304/1993) mukainen erittäin vaarallinen huumausaine (KKO 2005:56).
Kirjallisiin lähteisiin, kuten oikeuskommentaareihin ja oikeustieteellisiin tutkimuksiin, viitataan kuten muussakin tieteellisessä kirjoittamisessa. Tekstin sisäinen viittaus sisältää kirjoittajan sukunimen, julkaisuvuoden ja sivut. Artikkeleissa ei sivumeroa ilmoiteta niiden lyhyydestä johtuen. Lähdeluetteloon merkitään täydelliset teostiedot. Sähköisistä lähteistä lähdeluetteloon merkitään myös verkko-osoite ja artikkelin lukupäivä. Lisätietoa kirjallisten lähteiden merkintään on esimerkiksi Polamkin opinnäytetyöoppaassa.
Velvoittavuudeltaan lainvalmisteluasiakirjat ovat heikosti velvoittavia, eli lainsädännön jälkeen ne ovat toiseksi velvoittavimpia oikeuslähteitä (ks. esim. Aarnio 1989, 254–256).
Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden, päätökset ovat heikosti velvoittavia oikeuslähteitä (European justice 2019).
Lakeja ja asetuksia ei merkitä lähdeluetteloon. Riittää, että ne merkitään selkeinä viitteinä tekstiin. Mikäli työ kuitenkin on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen ja perustuu siten kokonaan lakiteksteihin, käytetyt säädökset säädösnumeroineen listataan erilliseksi luetteloksi. Lainvalmisteluasiakirjat, tuomioistuinpäätökset ja muut oikeuslähteet merkitään lähdeluetteloon, kuten myös kirjalliset lähteet.
Esimerkki lähdeluettelosta.
LÄHTEET
Aarnio, Aulis 1989: Laintulkinnan teoria. Porvoo, WSOY.
EOA 9.12.2019 nro 5999/2019: Eduskunnan oikeuskasiamiehen tarkastuspöytäkirja 9.12.2019. Imatran poliisiasema, vapautensa menettäneiden säilytystilat.
European justice 2019: Jäsenvaltion oikeus - Suomi. Euroopan unioni. Luettavissa: https://e-justice.europa.eu/content_member_state_law-6-fi-maximizeMS-fi.do?member=1. Luettu 18.2.2020.
HE 20/2002: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi turvallisuuden edistämistä yleisillä paikoilla koskevien säännösten uudistamiseksi.
POL-2019-26858: Poliisihallituksen ohje 5.11.2019. Poliisin säilyttämien henkilöiden säilytystilojen hyväksyminen.
KKO 2005:56.
Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyön järjestämistä selvittävä työryhmä 2019: Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyö. Oikeusministeriön julkaisuja, mietintöjä ja lausuntoja 2019:36. Helsinki, oikeusministeriö.
.